Pienimuotoista koiran kasvatusta kennelnimellä Thujaville's

Olen Tuija Puhakainen Lappeenrannasta ja kasvatan pienimuotoisesti bichon friséitä kennelnimellä Thujaville's.
Elämme koirieni kanssa normaalia kotielämää ja koirat ovat perheenjäseniä. Kasvattaessani pyrin jalostamaan terveita, iloisia, rotumääritelmän mukaisia koiranpentuja. Jokainen yhdistelmä on suunniteltu niin, että haluan siitä itselleni pennun.

Ensimmäinen pentueeni syntyi vuonna 2005 ja olen allekirjoittanut kennelliiton sitoumuskasvattajasopimuksen, kuten myös rotuyhdistys Bichon frisé ry:n sitoumuskasvattajasopimuksen, jossa säännöt ja ohjeistukset ovat viety enemmän rotukohtaiseksi ja eettisyyteen sekä rotukohtaiseen jalostukseen on kiinnitetty huomioita. Olen myös toiminut aktiivisesti rotuyhdistyksessä, koska uskon yhdessä tekemisen hyvään.

Minut voi myös bongata kehäsihteerinä koiranäyttelyssä, sillä toimin kennelliiton Kymen kennelpiirin kehäsihteerinä.

Toivon pennuilleni rakastavaa ja välittävää kotia, jossa koira elää perheenjäsenenä ja hänen tarpeistaan pidetään hyvää huolta. Bichon frisé on turkkirotu, joten sen hoitoon on sitouduttava, mutta säännöllisella hoidolla bichonin turkki voi hyvin. Minä autan kyllä tarvittaessa.

Soita tai lähetä sähköpostia niin jutellaan lisää. Tekstareihin on valitettavasti vähän huono vastamaan :)